Palo

Vaikka olen kotoisin Päijät-Hämeestä, minulle maailman tärkein paikka sijaitsee pienessä kylässä Uudellamaalla. Uusimaa, etenkin Porvoon seutu, on kokonaisuudessaan minulle hyvin rakasta aluetta, sillä sukuni on sieltä kotoisin, ja lapsena vietin pitkiä aikoja mummolassa. Parhaimmat hetkeni olen viettänyt vaarini rakentamalla mökillä, pienessä punaisessa tuvassa pienen järven rannalla.

Mökki on sellainen, kuin kuuluukin: pieni, rinteeseen rakennettu talo, jossa on kaksi huonetta ja sauna. Mökillä ei ole sähköä tai juoksevaa vettä, ei edes tietä perille – mökkiä ympäröivä metsä on niin tiheä, ettei läpi pääse kunnolla edes kävellen. Mökin erottaa lähimmästä yleisestä tiestä puolentoista kilometrin soutumatka, ja lähimmät naapurit ovat pohjukan toisella puolella. Mökki on syrjässä, kaukana, omassa rauhassaan vanhojen mäntyjen ja nuorten koivujen kätköissä.

Mökkeily ei ole vain rauhoittavaa, etäännyttävää ja rentouttavaa – se on jollakin tavalla pyhää, taianomaista. Mökin saunassa löylyt ovat paremmat kuin missään muualla, aamukahvi maistuu parhaalta mökin kuistilla, eikä mikään näytä yhtä kodikkaalta kuin vaarin kalahattu seinällä riippumassa. Hämmästyn joka kerta nähdessäni, miten kaunis järvi on aamun varhaisina hetkinä tai iltaruskon kultaamana, ja ihmettelen, miten mystiseltä näyttää järven ylle nouseva aamuöinen usva. Kaikki mökillä on minulle rakasta: itse mökki vanhoine huonekaluineen ja astioineen, karu ja kallioinen maa, järven yhdestä kolkasta alkava suo, jonka suojissa joutsenet pesivät, pieni, valkoinen vene, jota vain vaari osasi soutaa niin, ettei se puolla oikealle.

Mökki paloi heinäkuussa.

Vastarannan mökkinaapurit olivat nähneet kahden salaman iskevän mökkiin yhtä aikaa. Mökki syttyi palamaan, ja naapurit soittivat palokunnan paikalle. Vanha ja hauras rakennus kuitenkin paloi nopeasti maan tasalle, ja palokunnan tehtäväksi jäi tulen leviämisen estäminen. Yli neljä vuosikymmentä mökkeilyä kolmen sukupolven voimin on nyt tullut päätökseen. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö enää menisi järvelle, soutaisi mökkirantaan ja nauttisi rakkaista maisemista. Haluan edelleen katsella maailman kauneimmalle järvelle ja hengittää metsän tuoksuvaa ilmaa, vaikken enää voikaan tehdä sitä mökin kuistilla kahvikupposen äärellä.