I love my friends. That’s how simple it is. The brain twister is why I
am totally incapable of expressing that.
Human beings are supposed to be able to communicate. To some (or most)
people communicating is probably the most obvious and mundane thing to do. Is
that the way you feel? Congratulations! To me communicating equals solving math
puzzles and since I’m struggling with the simplest additions exchanging thoughts
with another member of mankind is nothing but a fool’s errand. I just can’t do
it.
Most of the time I feel – in the absence of a better expression –
disconnected as if there were a huge gap between myself and other people. I’d
love to share a simple, straightforward and sincere connection with someone, I’d
love to be able to convey my thoughts as much as I’d love to understand the
thoughts of the other person in the way they were meant to be understood. Why
can’t I have that? Why do I so often find myself unintentionally insulting
someone? Sometimes I just blurt out my weird opinions and views and end up
regretting that in less than five minutes.
The other thing is that sometimes I simply don’t understand what people
around me are talking about. I guess that is because most of my friends share
faith in certain things I cannot believe in. It’s not that I don’t want to believe in those things, I do –
I just don’t see how I could (thanks to the sarcastic cynic screaming in my head). Therefore I believe the gap will remain without a
bridge, as unfortunate as it is.
Vaikket välttämättä usko, monilla on samoja ongelmia kuin sinullakin tuon kommunikoinnin kanssa. Mullakin on halu olla avoinmielinen ihmisten mielipiteille ja näkemyksille, halu oikeasti ymmärtää vaikken ole samaa mieltä, mutta joskus se on vai mahdotonta. Siksi pyrin välttämään tiettyjä puheenaiheita ihmisten kanssa (ellen tiedä heidän jakavan minun mielipiteitäni). Mutta aina ei voi vältellä kaikkia puheenaiheita, silloin yleensä yritän olla vain hiljaa, mikä usein osoittautuu mahdottomaksi. Mä en kai loukkaa ketään mielipiteilläni, mutta häpeän silti sitä, että niin ehdottomana tuon omat mielipiteeni esille ja tuomitsen kaikki, jotka ajattelee toisin. Ihmissuhteet ovat niin vaikeita, siksi on ihan hyvä olla välillä itekseen, ettei tarvii kokoajan olla varpasillaan. Mutta toisaalta kaipaa silti ihmisten seuraa..
VastaaPoistaYmmärrän, välillä tuntuu, että olisi parempi olla vain hiljaa. Yleensä kuitenkin ehdin möläyttää vaikka mitä ennen kuin muistan sen...
VastaaPoistaMäki rakastan sua. <3 Oletin nyt, että kuulun ensimmäisessä lauseessa viitattuihin ystäviin. :) Vaikka kommunikointi ei aina (tai lähes koskaan) toimi tai ainakaan mene niin kuin haluisit, niin ne läheisimmät ja tärkeimmät ihmiset yleensä kuitenkin ymmärtävät edes sen, että haluat osallistua keskusteluun, haluat puhua asioista ja että sua kiinnostaa, mitä sanottavaa muilla on. Voin ainakin omasta puolesta sanoa, että sä oot yksi niistä ihmisistä, joille mieluiten puhun henkilökohtaisistakin asioista, koska tiedän, että kuuntelet mieluusti ja puhut asiasta mun kanssa, minkä lisäksi tuot asiaan yleensä myös paljon kaivattua realismia, jota en itse meinaa aina nähdä. Eli vaikket osaisikaan kommunikoida samalla tavalla kuin muut, ei se välttämättä tarkoita, ettet osaisi ollenkaan kommunikoida; kommunikoit omalla tavallasi ja ne läheisimmät yleensä kyllä oppivat ymmärtämään sitä sun omaa kommunikointitapaa ajan kanssa. :)
VastaaPoistaIhanasti sanottu! Ja tuo oletus on enemmän kuin oikeutettu. <3
VastaaPoistaKiitos - itse asiassa teille molemmille - että teillä on ollut kärsivällisyyttä ja sietokykyä seuloa pointit kaiken möläyttelyn lomasta. Teidän kanssa keskustelussa kaikkein mahtavinta on se, että tietää, ettei mitään aiheita tarvitse karttaa. Kaikesta voi puhua ja eri mieltä voi olla, eikä ystävyys mene siitä rikki. Se on mielettömän hienoa, niin hienoa, että kommunikaatiovirheen riski on pieni hinta siitä, että saa olla mukana näissä jutuissa.
Onneksi ootte olemassa!