Aarteita Ardasta

Kirjoitan kolmivuotisen kirjallisuudenopiskeluaikani ensimmäistä Tolkien-aiheista esseetä. Tolkien on pysytellyt poissa paperilta kahdestakin syystä: en ole tähänastisilla kursseilla löytänyt sopivaa koloa, johon voisin hänet sijoittaa, ja toisekseen olen hiukan karttanut häntä. Epäilen, etten vieläkään osaa käsitellä hänen teoksiaan likimainkaan niin hyvin, kuin ne ansaitsisivat tulla käsitellyiksi – ei niin, että opiskelumenestykseni olisi heikkoa, mutta silti. Tolkienista kirjoittaminen on ihanaa ja kamalaa yhtä aikaa, puoliksi olen innoissani, puoliksi pelkään tekeväni vahinkoa. Nyt päätin kuitenkin tarttua balrogia sarvista ja ryhtyä toimeen.

Koska Tolkien on tällä hetkellä ajatuksissani tavallistakin enemmän, päätin kerätä tähän kolme omasta mielestäni vaikuttavinta tekstikatkelmaa Tolkienin teoksista – vaikka ehkä pitäisi sanoa, että nämä katkelmat ovat mielestäni vaikuttavimpia tällä hetkellä. Keski-Maan tarinat yllättävät minut joka kerta niitä lukiessani, samoin Tolkienin kauneudessaan käsittämätön kieli.

Ensimmäinen katkelma on teoksesta The Book of Lost Tales II ja sisältyy Eriolin – tai toisella nimellä Ælfwinen – tarinaan. Tarinassa vala Ulmo, jonka voi mieltää jonkinlaiseksi meren ja veden jumaluudeksi, siunaa Eriolin laivan:

’Then the ancient one laid his hand upon her prow and spoke words of magic, giving her power to cleave uncloven waters and enter unentered harbours, and ride untrodden beaches. Twin rudder-paddles, one on either side, had she after the fashion of the Ythlings, and each of these he blessed, giving them skill to steer when the hands that held them failed, and to find lost courses, and to follow stars that were hid.’

                      – The Book of Lost Tales II

Seuraava katkelma on Berenin ja Lúthienin tarun kertovasta, kunnianhimoisessa kokonaisuudessaan 4200-säkeisestä runosta The Lay of Leithian. Ainakin osa runon versioista on saatavilla Internetissä, mutta olen lukenut niistä vain joitakin pätkiä; päätin, että haluan sittenkin lukea runon kokonaisuudessaan kirjasta ruudun sijaan. Tämä on tietysti myös oiva syy ostaa vihdoinkin teos The Lays of Beleriand. Olen lukenut useita muunnelmia Berenin ja Lúthienin tarusta, mutta en silti malta odottaa, että pääsen nauttimaan myös tästä versiosta kokonaisuudessaan. Sitä odotellessani liitän tähän kauniin katkelman viidennestä cantosta, jossa Beren pyytää Lúthienin kättä kuningas Thingolilta. Thingol suostuu pyyntöön ainoastaan, jos Berenin onnistuu varastaa yksi Silmaril mustan ruhtinaan Morgothin kruunusta:

‘A treasure dear I too desire,
but rocks and steel and Morgoth's fire
from all the powers of Elvenesse            
do keep the jewel I would possess.
Yet bonds like these I hear thee say
affright thee not. Now go thy way!
Bring in thy hand one Silmaril
from Morgoth's crown, then if she will,
may Lúthien set her hand in thine;
then shalt thou have this jewel of mine.’

                      – The Lay of Leithian, Canto V

The Lay of Leithianin rytmi on loistava esimerkki Tolkienin uskomattoman kauniista kielenkäytöstä. Samoin on mielestäni viimeinen, joskin proosamuotoinen, valitsemani katkelma, jossa sormusten haltijat ovat jättämässä Keski-Maan kolmannen ajan lopulla:

’Then Elrond and Galadriel rode on; for the Third Age was over, and the Days of the Rings were passed, and an end was come of the story and song of those times. With them went many Elves of the High Kindred who would no longer stay in Middle-earth; and among them, filled with a sadness that was yet blessed and without bitterness, rode Sam, and Frodo, and Bilbo, and the Elves delighted to honour them.’

                      – The Return of the King

Oheiset kuvat eivät varsinaisesti liity aiheeseen vaan siihen, että ensilumi satoi tänään. Ensilumen vaikutus on aina jollakin tavalla seesteinen, puhdas ja rauhoittava. Ehkä se johtuu siitä, että lumisade pehmentää kaikki äänet, tai siitä, miten paljon pehmeämmältä kaikki valoa myöten näyttää lumen sadettua.