Kassiopeia

Joitakin päiviä sitten – siis ennen sumua, sateita ja pilviä – lämpötila putosi mukavan alas ja yöt olivat kirkkaat. Monen vuoden tauon jälkeen kaivoin kiikarin ja planisfäärin esiin ja vietin tunnin tai pari taivaalle tuijotellen. Sormia paleli ja niskaan sattui, mutta se ei haitannut. Kasvavan kuun kirkkaudesta huolimatta tähdet näkyivät melko hyvin, ja jouduin jälleen kerran toteamaan, että hyvin harva asia on kauniimpi kuin syksyinen tähtitaivas. Puutteellisten kuvaustaitojeni takia en yrittänytkään ottaa tähdistä kuvia vaan keskityin ihailemaan niitä sellaisenaan, hetkessä, jona ne näin.

Yritin paikantaa planisfäärin avulla Pohjantähteä ja uskon onnistuneeni siinä. Erotin Pienen karhun vinoneliöstä vain kaksi kirkkainta tähteä, mutta verrattuani niiden asemaa Isoon Karhuun ja Kassiopeiaan uskon erottaneeni myös Pohjantähden. Lisäksi huomasin ensi kertaa Kefeuksen, mistä olin iloisesti yllättynyt. Seuraavina kirkkaina öinä taidan tähyillä, josko erottaisin Andromedan tai Joutsenen. Olen edelleen sitä mieltä, että Ursan planisfääri on parasta, mitä yläasteen syventävän luonnontieteen tunneilta tarttui mukaani.

Orion on ollut suosikkitähtikuvioni pitkään, mutta mieleni taisi hiukan muuttua löydettyäni Kassiopeian viikonloppuna. Kassiopeian tähdet ovat kirkkaat, ja sen W:n tai M:n muotoinen kuvio on selkeästi erottuva. Tähdistö on niin lähellä zeniittiä, että sen katselusta seuraa väistämättä niskasärky, mutta toisaalta sijainti helpottaa kuvion löytämistä. Lisäksi minua kiehtoo Kassiopeian tarina – olen huomannut, että minulle kuvioihin liittyvät tarinat, symboliikka ja uskomukset ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin itse kuviot. Jos jonakin päivänä (tai yönä) onnistun löytämään Andromedan, olen nähnyt koko Kefeuksen perheen taivaalle sidottuna.

Pahoittelen kuvan heikkoa laatua. Sameudesta huolimatta jotkin kuun pinnanmuodot erottuvat melko hyvin; ainakin Hiljaisuuden, Rauhallisuuden, Vaarojen, Hedelmällisyyden ja Höyryjen meret näkyvät kohtalaisen selvästi (jos siis olen oikein katsonut).

Näin syksyllä taivaankannen alapuolellakin on paljon kaunista nähtävää. Näin eilen ajellessani useita pellolle laskeutuneita laulujoutsenia – oletan niiden olleen laulujoutsenia, vaikken päässytkään kovin lähelle. Harmaudesta päätellen suuri osa linnuista oli vielä nuoria, vaikka joukossa oli myös muutama lumivalkea joutsen. Joutsenten näkeminen syksyisin herättää kahdenlaisia tuntemuksia; toisaalta niiden näkeminen ilahduttaa, toisaalta tietää niiden kokoontumisen pelloille ja niityille tarkoittavan, että ne ovat lähdössä pois. Eilenkin näkemäni linnut lähtivät aikansa pellolla levättyään jatkamaan matkaansa, sinne ne menivät, taivaalle ­ – vaikka tulevathan ne taas takaisin, kun aika on.